Normipäivä televisiossa – tai ainakin Discoverylla

”Kulkeutuvatko työt päivän päätteeksi kotiin? Pyöritätkö työasioita mielessäsi iltaisin ja öisin?” Kyllä!

Työ televisioyhtiössä luikertelee arkeen kaikkina vuorokaudenaikoina, viikonloput mukaan lukien. Boogie käynnistyy aamulla kahmaistessani puhelimen käteen vielä sängyssä maaten. Rähmän pyyhkäisy silmistä ja pikatsekkaus: Jatkuiko tv-aiheinen keskustelu Twitterissä yötä kohden? Mitä uutta Facebookissa? Iltapäivälehtien otsikot ja päivän säätila; tässä kohtaa tulee yleensä jo kiire.

Bussissa könyän vakipaikalle mahdollisimman lähelle takapenkkiä, kuulokkeet korviin ja YouTube päälle. Tällä kertaa juutun katsomaan elokuvatrailereita. Viidentoista minuutin matka sujahtaa ohi hetkessä.

Seuraavat kahdeksan tuntia tukikohtana toimii Kaapelitehdas Helsingin Ruoholahdessa. Päivien sisältö ja tilanteet vaihtelevat lennossa, mutta vakioelementtejä ovat energia ja ilo, joiden kautta hommia paiskotaan. Mahtavat työkaverit pitävät huolen siitä, että seiskakerroksen oven voi avata jokaisena aamuna hyvillä mielin. Normipäivänä on täysin mahdollista, että päivän käänteet johtavat huutonauruhepuliin ja spontaaniin työtuolilta tippumiseen.

Ajankäytölliset haasteet tiivistyvät iltapäivää kohden. Kuka handlaa lapset, onko harrastuspäivä, mitä ruoaksi, ja ennen kaikkea mihin aikaan illan tv-ohjelmat alkavat? Syyskauden tohinassa ruutuun putkahtaa viikoittain jotain uutta – sekä omilla että kilpailevilla kanavilla. Vapaa-aika häiritsee tv:n katselua, totean jälleen kerran silmäillessäni viikon ohjelmalistauksia.

 

blogikuva

 

Arjen rutiineista suoriuduttuani heittäydyn sohvalle. Viimeistään tässä kohtaa alkaa tulla sanomista mobiililaitteiden käyttöasteesta. Korostan, että huhut mahdollisesta addiktiosta ovat vahvasti liioiteltuja. Multitasking on taitolaji: Uutuussarjan avausjakso päälle, livetwiittausta puhelimesta, rinnakkaischatti kaverin kanssa iPadilta, myöhäistä illallista sohvalla risti-istunnassa lusikoiden, mainoskatkolla pyykkien ripustus, perhana, nyt soi puhelin.

Tällä kertaa näen unta Matlockista. Huomattavasti siedettävämpi vaihtoehto kuin taannoinen kauhuelokuva Intruders, jonka myötä vahdin lasittunein silmin puoli yötä makuuhuoneen ovea, josta kasvoton astuisi sisään hetkenä minä hyvänä.

Palaten alkuperäiseen kysymyksenasetteluun, työ toden totta tunkee tajuntaan päivisin ja öisin. Kaiken haipakan keskellä yritän muistaa olla kiitollinen siitä, että saan elää ja hengittää sekä ammatin että vapaa-ajan puolesta sitä, mitä intohimoksikin voi kutsua.

Kerta kiellon päälle: ilovemyjob!

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedIn
Posted in Blogi.
Discovery Networks Finland

Discovery Networks Finland

syyskuu 8, 2015, kello 11:05