Mielenkiintoisia perheitä ja realitya eksoottisissa lokaatioissa Dplayn tammikuussa

Dplayn tammikuun ohjelmisto vie aina Australiasta Alaskaan ja Suomen Lappiin ja esittelee hullunhauskoja, mielenkiintoisia perheitä.

Discoveryn suoratoistopalvelu Dplayssa on luvasssa runsaasti uutta ohjelmaa heti vuodenvaihteessa. Tammikuun alussa ohjelmakirjasto kasvaa lukuisilla Australia-aiheisilla ohjelmilla. Dplay+:n puolella esitetty huippukokki Tomi Björckin seikkailusarja Tomi ja uskomaton Australia nähdään nyt ilmaisen Dplayn puolella. Kansainvälisissä Australia-teemaisissa sarjoissa tutustutaan muun muassa edesmenneeseen, maineikkaaseen eläinasiantuntija Steve Irwiniin ja hänen perheeseensä.

Toimintaa on luvassa myös pohjoisella leveyspiirillä, kun Kaulasen kauppiasperheen elämästä kertova viihdesarja Lapin Sampo ja kauppiaan rouva jatkuu uusin jaksoin ensiesityksenä Dplayssa. Samalla Dplayssa seurataan myös muiden mielenkiintoisten, erilaista elämää viettävien perheiden arkea.

Dplayn ohjelmakirjaston volyymi kasvaa kaiken aikaa, ja Discoveryn rakastetut brändit ovat suoratoistopalvelussa vahvasti läsnä. Tarjolla ovat kaikki suositut Discovery Channelin, Animal Planetin, Investigation Discoveryn ja Discovery Sciencen tuottamat ohjelmat monipuolisella teema- ja genrekattauksella.

Ohessa poiminnat Dplayn tammikuun kohokohdista.

Mielenkiintoisia perheitä

Lapin Sampo ja kauppiaan rouva

UUSI KAUSI Kauppiaspariskunta Sampo ja Minttu Kaulanen pyörittää kuuluisaa Jounin kauppaa Ylläksellä. Sarjan toinen kausi vie kaksikkoa pohjoisen lumisista maisemista Amerikkaan asti. Samalla Mintun Amerikan-sukulaiset vierailevat ensimmäistä kertaa Suomessa.
2. kausi Dplay+:ssa 8.1. alkaen, kaksi jaksoa viikossa
Ensimmäinen jakso ilmaiseksi Dplayssa

Pernilla Wahlgrenin maailma

UUSI KAUSI Sarja seuraa ruotsalaisen laulajatähden Pernilla Wahlgrenin hullunhauskaa ja ajoittain lähes kaoottista perhearkea, josta ei rakkautta puutu. (Wahlgrens värld)
4. kausi katsottavissa Dplayssa 8.1. alkaen

Sisarvaimot

Kody Brownilla on kolme vaimoa Meri, Janelle ja Christine. Nyt joukkoon liittyy uusi vaimo Robyn, ja samalla perheen lapsiluku kasvaa kuuteentoista. (Sister Wives)
2. kausi katsottavissa Dplayssa 8.1. alkaen

Seikkailuja Australiassa

Tomi ja uskomaton Australia

Suomen tunnetuin huippukokki Tomi Björck lähtee Dplayn alkuperäissarjassa huimalle road tripille pitkin Australiaa tapaamaan ihmisiä ja valmistamaan ruokaa paikallisista raaka-aineista.
1. kausi Dplayssa 1.1. alkaen, jakso per viikko

Villi Australia

Kiehtova kaksiosainen dokumentti perehtyy maantieteellisesti eristäytyneen Australian ainutlaatuiseen ja paikoin eriskummalliseen luontoon ja eläinkuntaan. (Wild Australia)
Katsottavissa Dplayssa 1.1. alkaen

The Irwins

UUSI SARJA Terri, Bindi ja Robert Irwin pyörittävät Australian suurinta perheomisteista eläintarhaa, esikuvanaan edesmennyt perheenpää Steve Irwin. Sarja seuraa villieläinten suojelutyölle omistautuneen kolmikon työtä eläintarhassa ja ympäri maailmaa. (Crikey! It’s the Irwins)
1. kausi katsottavissa Dplay+:ssa 1.1. alkaen

Robson Green’s Australian Adventure

UUSI SARJA Brittinäyttelijä Robson Green matkustaa ympäri Australiaa ja tutustuu paikallisiin ihmisiin oppiakseen, millaista elämä on valtavalla, luonnoltaan monimuotoisella mantereella.
1. kausi katsottavissa Dplayssa 1.1. alkaen

 

Alaskan armoilla

Alaska: viimeinen rintama

UUSI KAUSI Kilcherin perhe elää omavaraismaatilalla Alaskan takamailla täysin eristyksissä yhteiskunnasta. Ankara ilmasto, vaativat tilanteet ja jatkuva yhdessäolo kokeilevat perheen kestävyyttä, mutta kaikesta huolimatta he eivät ole valmiita luopumaan elämäntavastaan. (Alaska: The Last Frontier)
8. kausi katsottavissa Dplay+:ssa 15.1. alkaen

Alaskan taivaalla

UUSI SARJA Tweton perheyritys lentää Alaskassa ankarien luonnonolojen armoilla kuljettaessaan ihmisiä ja tavaroita maailman vaikeakulkuisimpien taipaleiden taakse. (Flying Wild Alaska)
Kaudet 1-3 katsottavissa Dplay+:ssa 15.1. alkaen

Raildroad Alaska

Eri alojen ammattilaisista koostuva joukko vastaa siitä, että Alaskan 800 kilometrin junaverkosto pysyy toimintakelpoisena läpi koko kovan talven.
Kaudet 1-3 katsottavissa Dplay+:ssa 15.1. alkaen

 

Kiehtova avaruus

NASAn salaiset kansiot

Sarja pureutuu ihmisiä askarruttavaan ikuisuuskysymykseen siitä, onko maan ulkopuolista elämää olemassa. Jaksoissa tutustutaan kymmeneen selittämättömään tapaukseen NASAn alkuperäisten tallenteiden sekä astronauttien ja tiedemiesten haastattelujen kautta. (Nasa’s Unexplained Files)
Kaudet 1-3 katsottavissa Dplayssa 4.1. alkaen

Uljas Universumi

Tiedesarja tutkii perusteellisesti ulkoavaruutta ja näyttää, kuinka galaksit, planeetat, tähdet ja tähtijärjestelmät toimivat. Jaksoissa kuljetaan asiantuntijoiden opastuksella läpi kosmoksen mysteerien aina elämän alkuun asti. (How the Universe Works)
Kaudet 1-3 katsottavissa Dplay+:ssa 4.1. alkaen

Space Dealers

UUSI SARJA Larry, Torie ja Cole eivät kauppaa mitä tahansa tavaraa, vaan avaruusmatkoilta peräisin olevia aarteita, kuten alusten istuimia ja jopa astronauttien ateriapaketteja. Tavaroiden mukana kulkee kiehtovia tarinoita niiden käyttötarkoituksesta ja historiasta.
1. kausi katsottavissa Dplay+:ssa 4.1. alkaen

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedIn
Posted in Ajankohtaista.
Discovery Networks Finland

Discovery Networks Finland

joulukuu 18, 2018, kello 15:33